ExxonMobil logoKOTIFinland flagSuomi
Tuotteet ja PalvelutExxonMobilTuotemerkitTukku - ja teollisuusasiakkaat

ExxonMobil
Liiketapaperiaatteet

Liiketapaperiaatteet

On tärkeätä, että yhtiön henkilökunta noudattaa yhtiön periaatteita siitä, ettei ole yhdentekevää, miten tavoitteet saavutetaan. Henkilökuntaan kuuluvien edellytetään raportoivan toimensa esimiehilleen säännöllisesti, tekevän liiketoimintaansa kuuluvat kirjaukset täsmällisesti sekä avustavan yhtiön sisäisiä ja ulkopuolisia tarkastajia antamalla oikeita tietoja. Mahdolliset poikkeamat laista tai yhtiön liiketapaperiaatteista on ilmoitettava yhtön johdolle.

Yhtiön vaatimukset eettisesti korkeatasoisesta toiminnasta ulottuvat organisaation kaikille tasoille. Tulokset, jotka saavutetaan rikkomalla lakia tai toimimalla yhtiön etiikan vastaisesti, eivät ole hyväksyttäviä. Edullinenkin tilaisuus on ohitettava, jos hyötyminen edellyttää yhtiön liiketapaperiaatteiden vastaista toimiintaa.

Yhtiö odottaa kaikkien organisaatiotasojen esimiehiltä yhtiön liiketapaperiaatteiden noudattamista sekä rehellistä kirjanpitolain ja yhtiön kontrollien toteuttamista. Jos eettisesti korkeatasoisesta toiminnasta luovuttaisiin edes ajoittain, olisi seurauksena helposti koko organisaation liikemoraalin aleneminen. Yhtiön johtamistapa perustuu totuudenmukaiselle kirjanpidolle, talousarvioille sekä kannattavuuslaskelmille.

Kaikkien yhtiön liiketoimien on siis käytävä selville tili- ja muista asiakirjoista.

Yhtiö tekee viranomaisten edellyttämät ilmoitukset ja raportit määräajassa, oikein ja täydellisesti. Koko henkilöstö on velvollinen raportoimaan esimiehilleen tiedossaan olevista asioista, jotta raporttien ja ilmoitusten tekijöillä on käytössään kaikki tarpeellinen tieto.





© Copyright 2003-2008 Exxon Mobil Corporation. Kaikki oikeudet pidätetään. ExxonMobil Home | Sivukartta | Yhteystiedot | Oikeudellinen tiedote